Hei me tehtaillaan tutkintapyyntöjä

Käpykylän kuumin kestovillitys on marssia poliisiasemalle tekemään tutkintapyyntö tai peräti rikosilmoitus. Tyypillisesti tilanne alkaa näin: henkilö on käynyt paikallislehden keskustelupalstalla, ollut Facebookissa tai vastannut puhelimeen. Sitten onkin jo helvetti irti.

Poliisiasemalla poliisit kyyristelevät työpöytiensä takana tai pakenevat sosiaalitiloihin, kun näkevät mäkeä alas liukastelevan paikallishenkilön. Sen naamasta paistaa kauas, että kunniaa on nyt loukattu ja on verirahojen aika.

Poliisi huokaisee ja vilkaisee pöydällään olevia paperipinoja. Minkähän pinon alimmaiseksi uusin tutkintapyyntö laitetaan? Ehkäpä tuonne talousrikosten, liikenneonnettomuuksien ja pahoinpitelyjen alle, hän ajattelee ja panee suuhunsa närästystabletin.

Poliisilaitoksella tiedetään kipeän konkreettisesti, kuinka hauras ja haavoittuvainen ihmisen, varsinkin paikallishenkilön, kunnia on. En uskalla mainita todellisia esimerkkejä, koska joku paikallishenkilö saattaa löytää tämän blogin, lukee tekstiä kuin piru raamattua, ja kohta minä saankin kutsun poliisiasemalle kuulusteluihin. Parempaakin tekemistä.

Toisaalta minäkin voisin mennä tekemään rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta, jos haluaisin. Mutten halua – tyyppi ei ansaitse moista huomiota. Vähän sama kuin palkitsisi tikkarilla kolmevuotiaan, joka kirkuu kaupan karkkihyllyn edessä.

Mielestäni ihmiset voisivat kasvattaa itselleen paksumman nahan ja vastaavasti kutistaa egonsa. Kaikkea ei tarvitse kierrättää poliisilaitoksen kautta. Annetaan poliisiparoille työrauha, niin että saavat ne oikeat rikokset ratkottua. Se on kaikkien etu.

Nainen ”investoi itseensä”

Kävin männä viikolla Isossa Kaupungissa ja yhdessä sen Isossa Kaupassa. Ja mitä näinkään? Näin enimmäkseen naisia. Katutasossa oli naisia ostamassa meikkejä, naisia ostamassa laukkuja, koruja, huiveja, karkkia, lehtiä. Ylemmissä kerroksissa oli naisia ostamassa kenkiä ja vaatteita.

Täytyy onnitella kaupan johtajia, jotka ovat noin hyvin onnistuneet asettamaan ensimmäiseen kerrokseen juuri naisia kiinnostavat ”syötit”. Naisilta rahat pois, sehän on helppoa kuin jätskitötterön anastaminen sokealta lapselta.
Ihmettelen vaan että missä kaikki miehet olivat?

Ennen kuin annatte ne ensimmäisenä mieleen tulevat vastaukset, kuten töissä, kotona nukkumassa, kaljalla, liikelounaalla tai kotona runkkaamassa, minullapa on mielenkiintoisempi teoria. Minä luulen, että ne miehet olivat kotona tai työpaikallaan miettimässä, mihin osakkeisiin tai rahastoihin sijoittaisivat. Jokunen saattoi ehkä tutkia myytävien asuntojen ilmoituksia tai automainoksia. Joku ruoja ehkä suunnitteli parhaillaan lähtevänsä golf-lomalle tai bordelliin. Mutta hyvin harva aikoi sijoittaa 100 euroa kasvohoitoon, hiuspidennyksiin, 400 euron laukkuun tai sadanteen pariin kenkiä.

Naisilla on keskimäärin pienemmät tulot kuin miehillä. Miksi he käyttävät sen loputtomaan ”itseensä investoimiseen”? Ryppyjä ja kiloja tulee, vaikka kuinka itseään hoitaa. Muoti tulee ja menee , sitä ei juoksemalla kiinni saa. Mitään maallista ei saa mukanaan taivaaseen, mutta jos investoi johonkin todelliseen, osan siitä voi ainakin siirtää vaikkapa jälkeläisilleen.

”Ulkonäköön investoiminen” ei ole mikään investointi, jollei sitten ole kyseessä Suvi Koponen, joka ansaitsee ulkonäöllään isoja taaloja. Kauneus on katoavaista eikä tavallinen nainen hyödy siitä mitään. Okei, jotkut naiset luultavasti haluavat houkutella rikkaita aviomiesehdokkaita, mutta mitäs jos siskot pidettäisiin ennen oma itsekunnioitus ja omat rahat? Omaa itsekunnioitustaan ei voi hinnoitella.

Naisten kannattaisi ennemmin toimia kuin miehistä järkevimmät ja oikeasti investoida johonkin omaisuuteen, jonka voi myöhemmin myös realisoida: kiinteistöihin, osakkeisiin. Jopa auto on parempi investointi kuin silikonitissit. Jos autoon kyllästyy, sen voi palauttaa tai myydä eteenpäin ja saada ainakin osan sijoituksestaan takaisin. Jos taas ei tykkää silikonitisseistään, joutuu maksamaan niiden vaihdosta tai poistattamisesta (eikä tulos yleensä siltikään ole minkään arvoinen ja kohta ne koteloituu taas kuitenkin).

Naiset myös elävät keskimäärin 7 vuotta pidempään kuin miehet. Eikö elämän viimeisiä vuosia kannattaisi vähän ajatella jo etukäteen? Pahimmassa tapauksessa edessä on pienellä rahalla kituuttaminen jossain virtsalle haisevassa vanhainkodissa, jossa pieni eläke uppoaa kokonaan hoitomaksuun ja silläkin saa hautua likaisissa vaipoissa kohtuuttoman kauan. Silloin voi käydä mielessä (jos ylipäänsä vielä muistaa jotain), että jos olis sijoittanut rahansa Guccin laukun sijasta johonkin rahastoon, se potti olisi kasvanut korkoa korolle jo ihan kivasti ja nyt siitä olisi iloa.

Käydessäni Isossa Kaupassa minun olisi tehnyt mieli tarttua varsinkin niitä nuorempia naisia hihasta ja kysyä, että ”Ootsä ihan tosissasi ostamassa tuota?”. Minä en usko, että useimmilla noista tytöistä ja naisista on oikeasti edes varaa niihin ostoksiin. Kortilla maksavat ja kolmen viikon päästä sitten kotona kauhistuvat luottokorttilaskua, josta voi selvitä vain pikavipillä.

Herätkää, Suomen naiset!Mitäs jos vaikka vähän vaurastuisitte?

Ostetaan burka

En ole koskaan pitänyt kyyläämisestä. Tai no, määritellään ensin mitä on kyylääminen. On nimittäin vilkaisemista ja katselua – ja sitten sitä sietämätöntä kyyläämistä, joka on tämän kirjoituksen aihe.

Vilkaisu on tietenkin nopea toimitus, jossa silmiä käytetään kohteen päällä ylimalkaisesti. Ei jäädä siihen vaikkapa arvioimaan mittasuhteita tai tuijoteta toisen leuassa olevaa finniä.

Katselu on kestoltaan keskimääräistä, ei pikaista muttei pitkääkään. Katselu voi olla yhtä hyvin positiivista, negatiivista kuin neutraaliakin.

Kyylääminen taas on erittäin epäkohteliasta. Kyylääminen on sellaista katselua, joka kestää ja kestää ja josta tekijä selvästikään ei meinaa saada tarpeekseen. Se tekee ihmisestä vähän lehmämäisen: ei kukaan voi näyttää kovin älykkäältä, jos tuijottaa silmämunat nyrjähtämäisillään yhtä kohdetta. Tulee mieleen lehmät ja ohikulkeva juna. Toisaalta täytyyhän lehmilläkin jotain virikkeitä olla.

Kyylääminen ei tietenkään ole vain Käpykylän ongelma. Ihmiset kaikkialla ovat erittäin lahjakkaita tässä katselun kuninkuuslajissa. Ihmisillä on selvästikin jonkinlainen alkukantainen ja pakottava tarve tuijottaa, kun näkevät jotain mielenkiintoista. Vaikka ehkä tajuavatkin sen olevan aika typerän näköistä, niin silti eivät malta olla vähän kyyläämättä. Ikään kuin tilaisuutta ei olisi varaa menettää tms.

Tulee mieleen hämmästyttävän taidokkaita yksilösuorituksia esimerkiksi vuosien takaiselta Italian-matkalta, jonka tein yksin. Sillä reissulla oli paljon katukahviloita, joiden ohi tuli kuljettua ja niissä runsaasti niljakkaita viisikymppisiä setiä. Sedät tekivät kyyläämisestä taidetta! Siinä kun suomalainen vain kyylää, italialainen setä lisää mukaan ääniraidan, jonka sisältö on suunnilleen “Mamma Mia! Bella donna!  You, me, pizza?” Joka kerta se sama. Muuhan olisi suorastaan epäkohteliasta naista kohtaan.

Mutta täällä Käpykylässä tuijotetaan sillä tavalla jurosti, alta kulmain. Tai sitten, anteeksi, hiukan keharityyliin, suu auki ja ettei vaan sylkivanakin valuisi toisesta suupielestä. Ei mitään leikittelevää kyyläämistä, niin kuin Italian sedillä, vaan lasittunein silmin ja katse sisäänpäin kääntyneenä seurataan. Siinä alkaa tuntea itsensä vähän kuin strippibaarin tanssijaksi. Tai siis Tuksuksi, joka on eksynyt kulmakuppilaan.

Minä en ymmärrä kyyläämistä. Siis ennen kaikkea en ymmärrä katselun kestoa – eikö ihminen nyt lyhyemmässäkin ajassa saa asiasta selkoa? Minusta kyylääminen on ennen kaikkea velton ihmisen merkki. Jos itse on kyyläyksen kohde, vaivautuu kun ei voi olla aivan varma, onko kyylääminen sittenkin ironinen ele (ainahan joku voi harjoitella vaikkapa näytelmäkerhon satiiria varten!), jolle voi myötänauraa. Vai onko se jonkinlainen säälittävä avunpyyntö? Haetaanko sillä jotain kontaktia kyyläyksen kohteeseen? Että auta kiltti, kun oon juuttunut tähän suolapatsaaksi enkä pysty liikuttamaan silmiäni ja kaikki sylkikin valuu rinnuksille niin että suu kuivuu. Apua.

Nyt jo varmaan arvaatte, etten pahemmin arvosta kyylääjiä enkä välittäisi olla kyyläyksen kohdekaan. Mieluummin kulkisin ihmisten joukossa tulematta sen kummemmin huomatuksi. Ei sillä että olisin jotenkin niin erikoinen, että antaisin kummemmin aihettakaan kyyläreille, mutta Suomessa nyt ei tarvita paljon että joku tuijottaa. Olen tavallaan alkanut vähän ymmärtää burkaan pukeutuvia musliminaisia. Kuinka kätevää onkaan, kun saa verhoutua katseilta, niin ettei kyylääjillä ole aavistustakaan, kuka siellä burkan alla on! Burka on vähän kuin että ÄHÄKUTTIIII, senkin kyylät! Minä näen teidät mutta te ette näe minua, lällätilää!

Myydäänkö sellaisia burkia muuten Suomessa? Voisin kokeilla, kun se ei vielä ole Suomessa edes (erityisen) laitonta.

Käpykylässä haisee kakka

Nyt se myrkyn lykkäs. Aamusuihkun aikana huomasin, ettei viemäri vedä kunnolla. Ei muuta kuin suihkuraikkaana tutkimaan ja rassaamaan. Avasin alakerran pannuhuoneessa olevan pääviemärin tarkistusputken (uuuuuh.. kakkaaaa…) ja aloin rassata. Olen röörien rassaajana jo vanha tekijä.

Ja katso: sieltä tuli  kakkaa, iiisoja vessapaperitukkoja – ja muovisen vessanraikastimen paloja. (Muistuttakaa etten koskaan enää osta wc-pönttöön asennettavaa vessanraikastajaa. Mieluummin paskan hajua vaikka päivittäin kuin pääviemärin rassausta, kiittosh). Kun suurimmat töhnät oli saatu ulos, oli edessä operaation vaativa osuus: huuhtelu. Sen vaikeutena on, että pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Mutta nopea ja ketterä kun olen, pystyn siihen juuri ja juuri. Satasen ennätystäni siivittää ajatus kaupungin viemärifirmasta, jonka palveluksiin en halua turvautua kuin äärimmäisessä Hädässä (ks. myöhempänä).

Näin se tapahtuu: Täytän keittiön molemmat altaat vedellä, samoin vessan altaan ja lisäksi vielä muoviämpärin. Sitten avaan yhtäaikaa molemmat keittiön altaan tulpat, syöksyn vessaan huuhtelemaan pöntön, lasken altaasta vedet ja kaadan vielä ämpärillisen altaaseen. Sillä sekunnilla kun viimeinen litra on valumassa altaaseen, olen jo juoksemassa portaat alas pihalle, jossa pitää vielä hypätä säleaidan yli (onneksi on matala) ja juosta 20 m viemärin tarkistusputkelle ja ehkä vielä toiset 10 m likakaivolle. Pitää kuulla, kuinka hyvin siellä lirisee. Lirinästä voi päätellä monenlaisia asioita.

Jos olisin laiska ja/tai uusavuton, soittaisin paikalliselle viemärihemmolle, joka kyllä parin-kolmen sadan korvausta vastaan tulee imaisemaan skeidat autoonsa ja tekemään huuhtelun. Muutama vuosi sitten jouduin yhden kerran näin tekemäänkin. Soitin hädissäni Keltaisilta sivuilta löytämääni numeroon:

- Päivää. Viemäri on tukossa.
- Mjaahas, ja mitenkä voin auttaa?
- Niin, tää tarvis vissiin aukaista?
- Joo-o. Joo-o…[äijä kuulostaa siltä kuin olisi herännyt vasta iltapäivällä, aivotoiminta ja asiakaspalveluhenki ei ihan parhaassa terässä]
- Niin että ehtiskö joku sieltä tulla mahdollisimman nopeasti?
- Hyvinkin mahdollista, ehkä, kyllä se ehkä onnistuu… Oletkos yrittänyt itse avata sitä?
- Joo, kyllä kävin ostamassa semmosen rassin ja yritin vähän, mutta nyt tarttis jotain pidempää millä rassata.
- (naurua) “Jotain pidempää millä rassata”! (naurua) Voi että kun sä niin kivasti siellä sanailet! Vai että vielä pidempää haluaisit! (naurua)

Tämän takia meillä lurautetaan joka viikko säännöllisesti pullollinen Putkimiestä pääviemäriin. Se ehkäisee tukosten syntymistä erääseen kriittiseen paikkaan, joka on joskus 20 vuotta sitten sössitty putkiremontin yhteydessä. Mieluummin 3 euroa Putkimieheen kerran viikossa kuin viemäriäijän likaiset jutut ja 200-300 euron lasku.

Tule apuun, Sherlock!

Aamulla oli postilaatikossa pieni lappu. Siinä luki:

TERVETULOA MEILLE KAKKUKAHVEILLE
SUNNUNTAINA KLO 14-16.

Ja sen alla jotain käsittämätöntä söherrystä, hyvällä tahdolla tulkittuna ehkä jonkinlainen etunimi, josta ei ota Sherlokkikaan selvää. Saattoi tietysti olla myös tahaton tahra kuulakärkikynästä.

Nyt pitäisi enää saada selville, että kenelle pitäisi mennä.

Joitain vihjeitä tietenkin on. Lyön kuolemattoman sieluni vetoa, että tämä on joltain lähistön seniorikansalaiselta, joka

a) on vanhuudenhöperyyttään unohtanut kirjoittaa nimensä (tähän kategoriaan kuuluu noin 30 prosenttia paikkakunnan asukkaista)
tai
b) uupui niin paljon 5 sanan kirjoittamisesta, että nimestä tuli sössöä (tässä tapauksessa kandidaatit vähenevät alle viiteen)

Käsiala ainakin oli mielestäni sellainen vanhahtava ja ehkä todennäköisemmin naisen kuin miehen. Ehkä. Tai sitten kirjoittaja on ollut 3 promillen humalassa.

Sitten on tietysti vielä mahdollista, että jollain on vain tylsää. Kaihtimiensa takaa seurailee, että minne meikä lähtee klo 14.

No minä en kuulkaas lähde minnekään näillä koordinaateilla. Tietysti voisin tsuumailla ympäristöä ja katsoa, onko jonkun pihassa paljon autoja tms. Mutta sillä metodilla voisin joutua vaikka rippijuhlaan, hautajaiskahveille tai ompeluseuraan. Ei kiitos.

Tämä tällainen arvoituksellisuus on muuten melkein yhtä ärsyttävää kuin se, että saa tyhjän kirjekuoren, jonka päällä ei ole edes lähettäjän nimeä, vain postileima. Niinkin on joskus käynyt.

Käpykylän arkkityypit

Meillä täällä Käpykylässä on hyvin edustettuina kaupungin ”isien ja äitien” arkkityypit. Esittelen tässä 8 heistä:

1. Hymypoika/tyttö
Tämä luokan suosituin tyttö/poika on vaaleissakin suosituin. Se voi toki johtua siitä, että usko henkilön kykyyn hoitaa yhteisiä asioita on laajaa. Vielä todennäköisemmin se kuitenkin juontaa juurensa henkilön luonteenpiirteisiin ja näkyvyyteen. Jos on helposti ihmisten kanssa toimeen tulevaa tyyppiä eikä ”luule itsestään liikoja”, ääniä sataa laariin. Hymypoika/tyttö haluaa, että politiikka on kivaa ja että kaikki viihtyvät. Hän on vaivautunut, jos joku rettelöitsijä alkaa huomautella epäkohtia. Hänestä tunnelma on kaikkein tärkein tekijä päätöksenteossa. Kun kaikilla on kivaa, tehdään hyviä päätöksiä. Ja lehmät lentää.

2. Opportunisti-takinkääntäjä
Tämä kuntapolitiikan paavo väyrynen on liukas kuin kiiltomato. (Kiiltomatovertaus siksi, että usein myös hänen lävitseen on melko helppo nähdä). Opportunisti näkee politiikan temppuratana, josta on selvittävä mahdollisimman korkein pistein. Toki maaliin pääseminen on myös tärkeä tavoite, ehkä se tärkein. Tyyli taas on jotain, mistä voi tinkiä. Säännöt on tehty venytettäviksi. Jos jää kiinni, se on etelän median temppuja, missään nimessä vika ei ole itsessä. Opportunisteja on politiikka täynnä. He myisivät vaikka mummonsa, jos siitä saisi jotain hyötyä politiikassa (ja joku haluaisi mummon). Heistä on oikeastaan turha sanoa mitään, koska arvostelu valuu näistä veijareista kuin vesi vesilinnun selästä. Maailma ei muutu yhtään paremmaksi arvostelemalla opportunistia. Sen tietävät kaikki, joten ei tuhlata aikaa enempää, vaan siirrytään seuraavaan kohtaan.

3. Populisti
Populisti on läheistä sukua opportunistille. Pieni ero on siinä, ettei populisti käännä takkiansa aivan yhtä helposti kuin opportunisti (silti kuitenkin varsin helposti). Populistille on tärkeää esiintyä suoraselkäisenä suomalaisena, jonka sana pitää (Populismia se on sekin!). Toinen, suurempi, ero on siinä että populisti on tyhmä kuin saapas. Usein hän on myös perussuomalainen. Myötätunnosta näitä vähäosaisia ja –järkisiä kohtaan emme jää vellomaan heidän heikkouksissaan tämän enempää, vaan riennämme eteenpäin.

4. Vihainen nuori mies ja nainen (ml. vanhemmat vihaiset miehet ja naiset)
Oijoijoi. Nämä elättävät kokonaisia paikallislehtiä paitsi uutisten lähteenä myös kirjoittamalla ahkerasti mielipidekirjoituksia. Kaikki on niin perseestä, kun päättäjät eivät ymmärrä. Kaikki olisi paremmin, jos heidät päästettäisiin valtaan. Etuna näillä vihaisilla on korkea energiataso, joka oikein suunnattuna voi johtaa näkyviin yhteiskunnallisiin urotekoihin. Heikkoutena on, että ikä vie vihan (ja tuo mukanaan suhteellisuudentajua, sosiaalisia taitoja ja pidemmän piuhan) ja tekee heistä kyynikoita. Oivoivoi.

5. Bimbo
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että bimboissa on myös miehiä, vaikka naiset ovatkin suhteettoman yliedustettuja. Bimbolla oli vaalimainoksessa tukka hyvin ja kivoimmat kuteet. Bimbo on kiva, välitön ja harmiton. Usein bimbo on kampaaja, kaupan täti, kosmetiikkakonsulentti, kuntohoitaja tai kukkaterapeutti. Bimbo on lähtenyt politiikkaan, koska haluaa ajaa lasten asiaa. Älkää kuitenkaan kysykö bimbolta, mitä eroa on oikeistolla ja vasemmistolla, koska ei bimbo sitä tiedä, kuten ei tiedä demokratiaa, eduskuntaa tai hallitustakaan. Useimmiten bimbot ovat kokoomuslaisia, koska siellä puolueessa on eniten jakkupukuja ja vähiten rasvanahkaduunareita. Valitettavasti nämä bimbot usein tulevat myös valituiksi. Bimbot äänestävät bimboja, mikä tietysti demokratian edustuksellisuuden kannalta on oikein ja kohtuullistakin.

6. Kyyninen puoluejyrä
Tämä tyyppi on nähnyt kaiken. Hän on ollut luottamustehtävissä jo silloin, kun Kekkonen ja Karjalainen vielä kaatuilivat kännissä. Oi niitä aikoja. Puoluejyrä muistaa kaiken mitä on aistinut. Paikallislehden toimittajan on helpompi soittaa puoluejyrälle saadakseen tietää, mitä kunnanhallitus päätti keväällä 1979 kuin kaivaa sitä tietoa esille pölyisistä papereista. Puoluejyrä näkee kaikkien lävitse, muttei näe malkaa omassa silmässään. Tarkoitus pyhittää keinot. Useimmiten puoluejyrä on demari tai kepuli.

7. Totuuden torvi
Tämä tapaus on useimmiten muualta muuttanut häirikkö tai sitten joku autokolarissa päänsä lyönyt itsetuhoinen paikallinen, joka sairastaa levinnyttä syöpää. Kaikki inhoavat totuuden torvea, ajoittain jopa ne, jotka hänet totuuden torvena äänestivät valtuustoon. Totuuden torvi harrastaa lakipykälien lukua iltaisin ja osaakin ne kiitettävästi ulkoa. Loppuaika kuluu vanhojen lautakuntapöytäkirjojen lukemiseen, koska ties vaikka niistä löytyisi virhe tai pari. Jos ja kun virhe löytyy, torvi saa siitä valtavaa orkkua lähentelevät kicksit. Totuuden torvi saa usein makoisia irtopisteitä, mutta samalla myös suututtaa kaikki. Hänen poliittinen uransa jää helposti lyhyeksi, muutenkin kuin syövän takia.

8. Hiljainen puurtaja

Hiljainen puurtaja näkyy harvoin julkisuudessa. Hän oli koulussa ja/tai armeijassa se, joka ei ollut jonon ensimmäinen eikä viimeinen, ei huonoin eikä paraskaan. Jos hänellä on tietoa ja taitoa, hän pitää kynttilänsä vakan alla. Hiljainen puurtaja inhoaa olla huomion keskipisteenä eikä halua nostaa omaa häntäänsä, mutta tulee siinä samalla myös ylikävellyksi joka suunnalta. Vaaleissa hiljainen puurtaja pärjää vain, jos on opettaja tai muu tunnettu henkilö paikkakunnalla. Hiljainen puurtaja ei järjestä kohtauksia tai spektaakkeleita, perehtyypähän vain 200-sivuiseen tilinpäätökseen yön hiljaisuudessa. Vitutuksensa hän kääntää sisäänpäin. Hän on usein alkoholisti.

Salko persiissä ahdistaa länsisuomalaista

Käpykylä sijaitsee Suomen ”pensasaitavyöhykkeellä”, jossa talot ovat maalissa ja pihat yleensä varsin siistejä. Piharakennusten ovet eivät lonksu, kattotiiliä ei puutu. Talojen seinustoilla hulmuavat söpöt Suomen-liput tai – viirit. You get the picture.

Pari viikkoa sitten koin melkoisen paskahalvauksen, kun luin Hesarin kuukausiliitteestä jutun Länsi- ja Itä-Suomen eroista mitä tulee rakennettuun ympäristöön. Jutun pointti oli, että lännessä taloista pidetään huolta, ja julkiset viheralueetkin ovat siististi parturoituja. Idässä annetaan rehottaa. Lännessä ei suosita korkeita aitoja, jotta ohikulkijatkin voivat nähdä kauniin talon ja sen pihan. Idässä piiloudutaan korkeiden aitojen taakse ja nautitaan yksityisyydestä (ja kaikesta muusta, mihin jää aikaa, kun ei tarvitse leikata nurtsia joka toinen päivä).

Artikkelin lukeminen aiheutti Käpykylän ämmässä sairauskohtausta muistuttavan paniikin. Tunnustan: olen länsisuomalainen henkeen ja vereen, salko syvällä persiissä. En voi sietää epäsiistejä pihoja, vesurikäteni syyhyää, kun näen väärin sijoittuneita puskia ja vesakoita. Meillä piha onkin siisti. Mutta. MUTTA! Rahapulasta johtuen talo, johon muutimme muutama vuosi sitten, kaipaa kipeästi uutta kattoa ja maalatakin pitäisi. Olen kärsinyt asiaintilasta jo vuosia mutta oppinut sietämään omaa kärsimystäni. Olen ajatellut, että ensi kesänä meillä on rahaa, ensi kesänä… Enää vähän aikaa, niin sitten tästä tulee nätti.

No, sinä kesäisenä lauantaina kaksi viikkoa sitten sisuskaluni kärventyivät tuskasta, kun tajusin että olen naapuruston itäsuomalainen! En yhtään liioittele, jos sanon että sydänalassa teki heikkoa, vaikken nitroja muuten käytäkään. Aaargh, ja oli vielä lauantai eikä lauantaina voi soittaa peltikattofirman omistajaa paikalle hätäpalaveriin!

Kaksi viikkoa on kulunut, verenpaine on laskenut normaalilukemiin, mutta vielä silti ahdistaa. Kattofirmaa ei ole vielä kutsuttu, mutta kutsutaan kohta. Pakko, jos meinaan elää vielä ilman niitä nitroja. Instant terapiana olen keskittynyt pihan siistinä pitämiseen, ja se onkin komia.

Olen palannut juurilleni. Olen länsisuomalainen eikä tästä mihinkään muutu. Salko on syvällä persiissä niin kauan kuin tolpillani pysyn. Talon hyvä kunto ja pihan siisteys on kunnia-asia, kansalaisvelvollisuus, hyvän ihmisen merkki. Epäsiisteys on synti, vaikken jumalaan uskokaan. Sitten joskus, jos dementoidun enkä enää muista pihani olevan epäsiisti, saan rauhan. Rumuus ei haittaa, jos se pysyy mielessä 2 sekuntia. Sitä odotellessa.